Kesäkuulumisia, osa 2: Onneton agility

Kesäkuussa ennen juhannusta aloitettiin Piippolan kanssa viiden kerran agilityn alkeiskurssi. Kurssin sisältö ja ohjaus oli sitä luokkaa, että kolmannen kerran jälkeen päätin omasta tahdostani ja useiden ihmisten suosituksesta jättää kurssin kesken.

Mielestäni ohjaus ei ollut ammattitaitoista eikä koiralähtöistä: kurssin alussa ei tullut pienintäkään johdantoa tai esittelyä agilitystä tai kurssin tavoitteista, aivan ensimmäisenä ohjaaja esitti meille yksinään jotain valssauksia ja leikkauksia mielikuvituskoiran kanssa (tanssin tarkoitus jäi epäselväksi), kurssilla edettiin aivan älytöntä vauhtia eteenpäin, koirilla ei ollut mahdollisuutta totutella esteisiin rauhassa ja tehtäviä vaikeutettiin jo ennen kuin helpommat versiot oli hallussa. Koiran epäröidessä käsky oli "uudestaan" eikä "ei enää", eikä ohjaaja oma-aloitteisesti ehdottanut ongelmaan ratkaisuja (liekö edes nähnyt koko ongelmaa?). Yritin ja halusin luottaa siihen, että ohjaaja tietää, mitä tekee, mutta muutaman kerran mun oli pakko itse ottaa ohjat käsiin ja ehdottaa, että entä jos tehtäisiin asia toisin. Mieli teki puuttua asioihin enemmänkin, mutta en tohtinut, kun olihan vastassani "ammattilainen".

No, kolmannen agilitytunnin lopputuloksena oli se, että Piippolalta katosi tekemisen ilo ja motivaatio kokonaan. :( Minä näin selvästi, mistä se johtui: tunnilla pakotettiin (ohjaajan käsky: uudestaan, uudestaan....) pitkään S:n muotoiseen putkeen, vaihtoehtoja ei ollut. S-putkea harjoiteltiin erikseenkin (huonolla menestyksellä) ja kun pari jotenkuten onnistunutta toistoa tuli, pitikin putkeen mennä riemulla juosten suoraan kahden hyppyesteen jälkeen. Jep, tokihan pari kohtuullista suoritusta tarkoittaa jo, että homma on hallussa.

Tuire Kaimio kertoi luennollaan helmikuussa, että agilityssä koiralle tehdään esteiden suorittaminen mieluisaksi ja esteen suorittamisesta on koiralle palkintona se, että hän saa edetä seuraavalle esteelle. No, hyppyesteiden jälkeen Piippola joutui kurjalle putkiesteelle, joten välttääkseen putkiesteen Piippola ei lopulta halunnut hypätä edes niitä mieluisia hyppyesteitä, jäi vain istumaan paikalleen. :( En voi ymmärtää, miten ohjaaja ei tuota nähnyt, kehotti aina vain uudestaan toistamaan tuota epämiellyttävää tilannetta. Ehkä hänellä oli kiire keskittyä kuvaamaan (vietti pitkän tovin kuvaten koiria, pitähään nettisivuille saada materiaalia).

 Piippola kesämietteissä mökillä.

Tämä ei mielestäni ollut koiralähtöistä ohjausta, ja kun ohjaaja oli haluton tai kyvytön näkemään ja ratkaisemaan ongelmia (itsellänikin oli tällaisena totaalisena amatöörinä enemmän silmää tulkita koiria ja miettiä ratkaisuja!), niin päätin äänestää jaloillani. Ja olen ylpeä siitä, että pidin koirani puolia ja luotin omaan joka harjoituskerralla vahvistuvaan tunteeseen, joka sanoi, että "tämä ei ole hyvä".

Olen käynyt Piippolan kanssa tämän saman koirankoulun arkitottelevaisuuden alkeet -kurssilla, jonka ohjaaja ei hänkään vakuuttanut taidoillaan, mutta omien taustatietojen avulla sain kuitenkin riittävästi kurssista irti. Kävin myös yksittäisellä tempputunnilla, jolla oli tuo sama ohjaaja. Vähän heppoinen tunti oli, ohjaaja istui tuolilla ja selitti suullisesti 8 eri tempun opettamisesta. Olisin toivonut, että hän olisi painottanut oikea-aikaisen palkitsemisen merkitystä temppujen opetuksessa ja edes jonkun koiran kanssa näyttänyt konkreettisesti, miten koiraa ohjataan ja miten ratkaistaan tilanteita, jotka eivät menekään kuin oppikirjassa. Paikalla ollut mieheni totesi tempputunnista, että hänkin pystyis pitämään tuollaisen tunnin, että istuu vaan ja selittää paperista.

No, tuon ohjaajan kurssille en enää olisi mennyt, mutta tästä agilitystä kuvittelin, että pakko olla hyvä kurssi, koska sitä pitää tämän koirakoulun perustaja/omistaja (?) eli hän on varmasti tosi hyvä ja ammattitaitoinen. Mutta eipä ollut luulo tiedon väärti. :( Agilitykurssin alkamisen jälkeen sain tietää, että tämä hänen koirakoulunsa on mennyt konkurssiin ja hän on perustanut uuden koirakoulun, joka jatkaa tuon entisen kursseja. Onnea vaan tälle yritykselle, siinä on sama p*ska eri paketissa, jos multa kysytään.

Kesätyttö Piippola.

Kannattaa oikeasti olla tarkkana koirakoulun valinnassa ja kuunnella suosituksia. Onneksi kävimme toukokuun lopussa Rakkaiden Haukkujen tokoagi-tutustumiskurssin, käytin sieltä saamiani oppeja tuolla agilityssä ja niiden avulla pääsin Piippolan kanssa putken kanssa niinkin pitkälle kuin päästiin (esim. kun Piippola ei halunnut mennä putkeen lainkaan, ehdotin että laitetaan nami putken suulle ja sitten siitä pikkuhiljaa syvemmälle). Ja kun tokoagin ja Rakkaiden Haukkujen koulutusperiaatteet oli tuoreessa muistissa, oli helppo nähdä ero tämän toisen koirakoulun otteessa. Totesin, että mieluummin maksan vaikka tuplahinnan kurssista, kunhan vain ohjaus on oikeasti ammattitaitoista ja laadukasta!

Meille tarjottiin hyvitykseksi 4 kerran alkeiskurssia, jossa on eri ohjaaja. Kurssikuvaus oli sanasta sanaan sama ja kertoja olisi ollut yksi vähemmän kuin tuossa meidän kurssissa, joten kauhistutti ajatella, että millainenhan tahti ja vaativuustaso siellä sitten mahtaa olla, kun meidänkin kurssi oli alkeiskurssiksi todella haastava. Asiat, joita meidän kurssilla tehtiin, ovat agilityharrastajien mukaan sellaisia, mitä tehdään vasta kuukausien, jopa puolen vuoden tai vuoden treenien jälkeen! Ja meidän piti hanskata samoja asioita jo kahden tunnin jälkeen. Ei ihme, että ei ihan otettu hommaa haltuun muutamalla harjoituksella.

Päätimme siis jättää agilityn toistaiseksi ihan kokonaan. Piippolalla on kaikki fyysiset ominaisuudet, joita hyvällä agilitykoiralla käsittääkseni on (nopeus, ketteryys, rohkeus), joten en tätä tätä agility-ajatusta kokonaan hylkää, vaikka tästä ensimmäisestä kokeilusta emme kumpikaan nauttineet. Nyt harrastetaan kaikenlaista muuta ja katsellaan rauhassa, josko joskus päästäisiin oikeaan agilitykerhoon (ja nekin valitsen suositusten perustella, en summamutikassa. Muutamia suosituksia olen saanut, mutta otan mielelläni vastaan suosituksia ja kuulen hyviä kokemuksia agilitykerhoista/koirakoulujen kursseista akselilla Espoo/Hki).

Nyt meidän "agility" on sitä, että lenkkipoluilla hypitään penkkien yli ja kotona hypätään renkaasta ja pujotellaan kartioiden välistä, olipa meillä hetken aikaa tokoagi-henkinen tee-se-itse-putkikin. :D

Kotiagility. Sulokin hyppää renkaasta mielellään. :)

Vielä me ollaan täällä!

OHHOH, onpas tullut pitkä tauko kirjoittelussa. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta ei kuitenkaan oikeastaan mitään ihmeellistä. Tässä lyhyet kootut:

Kesäkuun alussa käytiin Hyvinkäällä Roturacessa. Sulo arastelee vieraita ihmisiä ja koiria, joten ihmis- ja koiravilinä oli Sulolle melkoinen koetus, mutta olosuhteet huomioon ottaen hän selvisi oikein hienosti! Roturacessa tapasimme vihdoin myös Sulon enkelin Pauliinan, joka joulukuussa 2010 näki Sulon tarhalla ja otti asiakseen selvittää Sulon mahdollisuuksia päästä tarhalta pois. Ottaen huomioon tuo edellä mainittu ihmisarkuus ja se, ettei Sulo päästä ihmisiä lähelleen, kuvan tilanne oli todella hämmästyttävä! Ehkä Sulo tiesi? :)

 Sulo ja Sulon enkeli

Vähän syrjemmällä ei enää jännittänyt.

Piippola olisi kovin mielellään mennyt myös juoksemaan. Ehkä Piippolalle löytyy ensi vuonna sopiva Roturace-joukkue, jonka riveissä pääsisi kisaamaan?

Sulo on oppinut uuden tempun! Sulon uusi bravuuri on "hoppa!" eli hyppy ylöspäin. =) Sulo on oppinut "hei hein" eli vilkutuksen aika hienosti ja yhdistää sitä oma-aloitteisesti "pieneen oravaan". Pieni vilkuttava orava on kyllä aika suloinen näky! =)

Helteiden aikaan käytiin Haukilahden koirarannassa. Molemmat koirat seurasivat mua mielellään veteen ja Sulo lähti uimaan ihan houkuttelematta! Ihanan reipas Sulo!

Piippolan ja Sulon suhde on muuttunut ehkä hiukan lämpimämmäksi. Piippola saa mennä Sulon petiin ja Sulo valtaa joskus Piippolan petin. Piippola myös joskus kirputtaa Suloa ja natustaa takajalkaa tai vähän korvan takaa. :) Ulkona juoksuleikit ovat edelleen iloisia ja vauhdikkaita ja niitä maustetaan jo hiukan pienellä nujuamisella! Ja onpa muutaman kerran Piippola vaihteeksi päässyt takaa-ajajaksi Sulon kiitäessä edellä. Tämä asetelma on Sulolle kuitenkin vielä vähän outo ja epämukava, koska kokee tilanteen ehkä hiukan uhkaavaksi, mutta eiköhän Sulo pian huomaa, että leikkiä se vain on niinkin päin!

Sulo on asettunut meille jo niin taloksi, että nukkuu nykyään yönsä sängyssä meidän vieressä. :) Kello 4 yöllä Sulolle tulee pusukohtaus ja muutaman pusutuksen jälkeen Sulo jatkaa uniaan joko sängyssä tai siirtyy omaan petiin.

Piippola aloitti viime tiistaina agilityn alkeiskurssin. Ihan täysin mukavaksi en kokenut oloani siellä enkä vakuuttunut kurssin laadusta. Kun kyseessä on ALKEISkurssin ENSIMMÄINEN tunti, niin olisi ollut kiva, jos ohjaaja olisi alussa edes lyhyesti kertonut lajista perusasioita ja että mitkä kurssin tavoitteet ovat ja mitä kurssilla on tarkoitus oppia. Eikä ei minun mielestäni koiralähtöistä ohjausta ole se, että ohjaaja ei tee mitään tukeakseen ja motivoidakseen koiraa, joka kokee esteen epämukavaksi. Piippola epäröi kovasti putkea (joka oli ensimmäiseksi kerraksi vielä aika helkkarin pitkä ja toisella kierroksella vielä pidempi!) ja mun piti itse mennä ratkaisemaan tilanne, kun ohjaajasta ei siihen ollut. :( Mutta hienosti Piippola lopulta selvitti esteen, hieno tyttö! =)

Sulon sisäsiisteys etenee, mutta ei ole vielä täysin hanskassa. Päiväpisuja Sulo ei ole tehnyt sisälle varmaan kuukauteen, vain yksi stressipisu (?) on tullut yhden lauantaisen kauppareissun aikana. Yöpissoja tulee silloin tällöin, mutta välillä on useita kuivia öitä putkeen ja välillä taas saattaa tulla pisuja monena yönä peräkkäin. Mutta ihan tyytyväisiä ollaan tähän edistymiseen eikä stressata asiasta!

Tänään ollaan lähdössä juhannuksen viettoon Itä-Suomeen! Sulo on muutaman kerran autoillut ja ihan hyvin on mennyt. Roturace-menomatka oli melkoisen stressaava, Sulo läähätti ja stressasi, vaikka Piippola yritti näyttää esimerkkiä, että tässä takapenkillä voi vaan tälleen rauhassa lötkötellä... :) Mutta paluumatkalla Sulo ei jännittänyt enää yhtään! Ja tällä viikolla Sulo autoili Mustiin ja Mirriin mennen tullen todella rauhallisesti! Niinpä uskon, että tämä pitkä monen tunnin ajomatka sujuu ihan mukavasti. Muutaman kerran pysähdytään ja perillä Sulo pääsee rauhallisiin maalaismaisemiin kirmailemaan Piippolan kanssa!

Roturacesta palaamassa, enää ei stressaa eikä läähätytä!

Tämmöisiä pikakuulumisia kuuluu Sulolle ja Piippolalle, oikein hyvää juhannusta kaikille! =)

Piippola Suomessa 1 v. ja tokoagi-kurssi

Viime perjantaina 27.5.2011 tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun meidän ihana pieni pörhelöinen Piippola saapui Suomeen! Voi että mua jännitti silloin, koko duunipäivän vaan mietin että klo 17.35 on lento Hki-Vantaalta, onks mulla nyt kaikki mukana ja apua sieltä se meidän espanjalainen koira nyt sitten tulee! Olin ihan täpinöissä, jänskätti ihan mahdottomasti, että millainen koira se Pipiola nyt sitten on.. :D Ja täytyy sanoa, että parempaa koiraa en olisi ikimaailmassa osannut edes toivoa! Piippola on aivan täydellinen meille, hänessä on kaikki mitä olen ikinä koiralta toivonut ja niin paljon enemmän! Piippola on alusta saakka ollut todella helppo koira, sisäsiisti, kulki hihnassa ihan nätisti ja alun pieni eroahdistuskin meni nopeasti ohi. Piippola on kiltti, herttainen, suloinen, iloinen, energinen, reipas, nopea, ketterä, rohkea, fiksu, oppivainen, tottelevainen, hauska, pöljä, hellä... Täydellinen. =)

Piippola juhannuksena 2010.

Voi mikä vauvanaama... (ikää noin 9,5kk)

Ainoa ikävä asia tapahtui viime joulukuussa joulunalusviikolla. Piippola oli jostain löytänyt pienen AAA-kokoisen sormipariston ja puraissut sitä niin, että sieltä tuli akkunestettä ulos ja suuhun asti. Käytiin Eläinlääkärikeskus SoVetissa (ent. Soukan pieneläinklinikka) tarkastuksessa, kaikki oli ihan ok, mutta kielessä näkyi pieni palovamma. Saatiin kipulääkeresepti, jos syöminen alkaa tehdä kipeää, ja ohjeeksi antaa paljon nestettä ja tarkkailla yleiskuntoa. Kaikki näytti olevan ihan hyvin, mutta heti seuraavana aamuna huomasin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Piippola oli kuolannut (mitä se ei tee ikinä), se oli apaattinen ja haluton, ulkona käveli hitaasti ja virtsa oli veristä. :( Olin aivan kauhuissani. Soitto eläinlääkäriin ja sieltä käsky tuoda Piippola HETI tarkempiin tutkimuksiin. Vietin koko päivän SoVetissa tiputuksessa olevan ja nukutuksesta heräilevän Piippolan vierellä, oli aivan kamalaa nähdä oma kultanuppu sairaana ja miettiä, miten tästä selvitään ja selvitäänkö. :(

Surkea tippatyttö. :(

Onneksi SoVetissa on aivan ihanat ja osaavat eläinlääkärit (Piippolaa hoiti Maarit Luukkainen-Soilu, aivan mahtava lääkäri!) ja muu henkilökunta. Vieläkin herkistyn, kun muistelen, miten he omistautuivat Piippolalle ja kantoivat huolta paitsi Piippolasta, myös minusta. Voin todellakin suositella ko. paikkaa kaikille, hoito ja palvelu on ensiluokkaista! Piippola oli kaikkien toimenpiteiden (ruokatorven ja mahalaukun tähystys, useita verikokeita, virtsakokeet, ultraäänitutkimus, röntgen, lääkitykset..) ja kuuden tunnin tiputuksen jälkeen sen verran hyväkuntoinen, että päästiin illaksi kotiin. Paras joululahjani oli, että Piippola parani ja lumikin oli taas keltaista! =)

Ei kannata syödä paristoja, kun siitä tulee pipi ja

sit joutuu käyttämään tällaista tyhmää paitaa.

(kyljessä oli voimakas kipulääkelaastari)

Juhlistimme Piippolan 1-vuotisvuosipäivää yhteisellä laatuajalla Rakkaiden Haukkujen järjestämällä tokoagi-tutustumiskurssilla! Kurssista meillä oli suurinpiirtein tällaiset taustatiedot:

"Tokoagi on vapaaehtoiseen kontaktiin ja perusosaamiseen tähtäävää koulutusta, jossa tehdään yhdessä koiran kanssa erilaisia arkielämää hyödyntäviä tehtäviä, sekä koiran että ihmisen mielestä mukavia agility-tyyppisiä tehtäviä ja opitaan virikkeistämään koiraa mm. ruualla. Teoriaa ja harjoituksia käydään läpi kurssilla vuoronperään pienissä jaksoissa. Tokoagi sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille koirakoille. Mitään perusosaamista ei vaadita. Tokoagissa edetään luokalta toiselle, joten siitä saa mukavan harrastuksen vaikka loppuelämäksi."

Opin, että laji on kehitetty Suomessa ja perustuu Turid Rugaasin ja Tuire Kaimion kirjoista tuttuihin peri-aatteisiin ja oppeihin koirien käyttäytymisestä ja rauhoittavista signaaleista. Lajissa ei kilpailla, mutta omaa edistystä voi halutessaan mitata "tenttimällä" ja edetä tasolta eli luokalta toiselle. Tunnit pidetään niin, että koirat eivät kohtaa toisiaan, joten jokainen koirakko saa keskittyä täysin omaan tekemiseensä vailla häiriöitä.

Odotin että tokoagi on jotain tokon ja agilityn väliltä, ja niinhän se tavallaan olikin, mutta paljon antoisampaa! Tunneilla oli vuoronperään teoriaa ja toko- ja agi-osuuksia: toko-osuuksissa tehtiin mm. erilaisia katsekontakti- ja liikkumisharjoituksia ja agi-osuuksissa ylitettiin esteitä ja harjoiteltiin putkeen menemistä. Tekeminen ja harjoittelu oli mukavaa ja hauskaa eikä ollenkaan tiukkapipoista! Harjoitukset olivat lyhyitä, mutta Piippolalle ne olivat silti vaativia ja väsyttäviä: normaalisti ilta-aktiivinen pörröpää oli iltaisin ihan väsynyt lötköpötkö. =)

Tokoagiin kuuluu koiran aktivoiminen itsenäiseen aivotyöskentelyyn, mutta myös ihmisen hoksottimien koettelu. Osassa tehtävistä ihmisen pitää kolisuttaa herneitään ja miettiä, miten koiran saa toimimaan tietyllä tavalla. Mä sain ekalla tunnilla eteeni ylösalaisin käännetyn ämpärin ja tehtävänä oli saada Piippola koskettamaan tassulla ämpärin pohjaa. MUTTA en saa ohjata Piippolaa mitenkään sanallisesti tai fyysisesti, en saanut siis esim. ottaa tassua käteen ja ohjata sitä kohti oikeaa kohtaa tai näyttää ämpäriä ja sanoa että "kosketa". Hauska tehtävä, kyllä siinä sai hetkisen tosiaan miettiä ja ilo oli suuri, kun onnistuimme! =) Saimme tästä tehtävästä niin hyvää palautetta, että melkein nolotti. =) Ohjaajamme oli Turun TokoAgi Teamista ja tä-män ämpäritehtävän selvitimme kuulemma nopeammin kuin yksikään turkulainen.. :D Mä oon kyllä sitä mieltä, että meidän tekemän pohja-ajan saa merkitä turkulaisen suorittamaksi. Ihminen voi lähteä Turusta, mutta Turku ei ihmisestä. ;)

Tauon paikka tokoagissa, vettä ja lepoa.

Tämä oli vain viikonlopun mittainen tutustumiskurssi, missä sai vasta vähän käsitystä lajista, sen tavoitteista ja monipuolisuudesta, mutta täytyy sanoa, että löysin lajista pelkkiä hyviä puolia! Kurssilta sain myös valtavasti ideoita ja vinkkejä Sulon suhteen. Monia harjoituksia voin tehdä kotona myös Sulon kanssa ja vahvistaa Sulon itsetuntoa ja meidän välistä suhdetta ja luottamusta. Sain myös paljon vinkkejä koirien virikkeistämiseen ja viihdyttämiseen, jos olen esim. kipeänä tai muusta syystä heikossa olotilassa (jälkimmäinen todennäköisempi, tauteihin mulla on joku ylimaallinen vastustuskyky).

Voin vain kuvitella, miten hyvin laji rakentaa koiran ja omistajan välistä suhdetta ja kehittää koiran taitoja ja arkitottelevaisuutta pidemmällä tähtäimellä. Jo nyt alkuviikosta olen huomannut selvän parannuksen mun ja Piippolan suhteessa. Eron huomaa erityisesti päivälenkeillä: Piippola kuuntelee mua paremmin ja ottaa enemmän kontaktia ja mä olen voinut pitää molempia koiria pitkiä aikoja vapaana. Aiemmin olen antanut enemmän vapautta Sulolle, koska Piippola lähtee herkemmin omille teilleen ja sulkee korvansa. Nyt Piippolakin on kulkenut vapaana mun lähettyvillä (aiemmin missä sattuu) ja korvatkin toimii paremmin! =)

Kurssin anti ei siis todellakaan jäänyt eikä jää viikonlopun mittaiseksi, siitä on meille hyötyä ja iloa pitkäksi aikaa! Nyt odotankin innolla, josko pk-seudulta löytyisi lajista innostuneita sen verran, että saisimme Espooseen oman harrastusryhmän!  Tokoagi olisi meille oikein kiva, stressitön ja hyödyllinen harrastus: Piippolan kanssa voisin käydä ohjatuilla tunneilla ja Sulon kanssa harrastaa sovelletusti kotona.

Tokoagista on netissä aika vähän tietoa, mutta tässä pari löytämääni artikkelia, jos jotakuta kiinnostaa lukea lajista lisää:

Tokoagi-esittely

Ohjaajamme Merita Lintulan kirjoittama juttu