tiistai 3. toukokuuta 2011

Yöööök iljetystä!

Sulolta löytyi eilen punkki! :( Vasemman korvan taakse oli kiinnittynyt inhottava punaruskea metsäpunkki. YÖÖH. Sulo ei tykkää olla sylissä, joten mulla oli aluksi vähän tekemistä saada Sulo pidettyä paikallaan, jotta mies pääsis nyppäsemään inhotuksen pois. Parin pienen rimpuiluyrityksen jälkeen Sulo rauhottui tiukassa syleilyssäni ja punkki saatiin hienosti irti. =) Piippolalle tarttui punkki leukaan viime torstaina, eli kyllä niitä nyt ihan oikeasti alkaa vilistä. Eikä tosiaan tarvitse mennä mihinkään pitkiin heinikkoihin tai metsään, kyllä niitä tulee ihan tienpientareiltakin.

Mutta nyt on molemmilla hauvoilla Exspotit niskassa ja punkit pysyvät toivottavasti loitolla! Viime kesänä Exspot toimi Piippolalla tosi hyvin, yhtään tartuntaa ei tippojen aikana tullut, vaikka turkista löytyi kyllä sekä eläviä että kuolleita inhotuksia. Mökillä pidettiin jokaisen Piippolan metsäreissun jälkeen punkkisyyni ja onneksi valkoisesta, lähes aluskarvattomasta turkista punkit erottikin melko helposti. Sulon turkki on tosi tiheä ja sieltä on vaikeampi punkkeja löytää, joten toivotaan että tippa toimii tehokkaasti!

Eilen käytiin tavallista pidemmällä päivälenkillä (klikkaamalla saa kuvia suuremmaksi):

Näin iloisesti Sulo viilettää häntä pystyssä! =)
Otimme punkkiriskin ja oikaisimme pienen niityn halki.
 
 
Sulassa sovussa haisteltiin yhdessä hyviä hajuja:
"Ihan selvästi pupu." "Joo niin onkin. Tosi hyvä pupu."


Matka vei autioon koirapuistoon, jossa Sulo sai olla vapaana.
Naapuriaitauksessa oli yksi iso koira, joka vähän pelotti,
mutta muuten Sulo kulki puistossa reippaana ja uteliaana.


Koirapuistossa harjoiteltiin mm. luoksetuloa ja istumista.
Oikein hienosti tytöt tottelivat ja saivat palkaksi namusia!


Lopuksi voisin vielä kertoa sellaisia uutisia, että Sulon sisäsiisteys on ottanut hienoista takapakkia, pisuja on taas tullut sisälle esim. eilisaamuna ja viime yönä. Höh ja pöh. :( Mutta eilispäivä oli kuiva, ja Sulo on kunnostautunut ulospisaamisessa niin hienosti, että joskus tulee jopa neljä pissaa ja tänä aamuna tuli peräti viisi! :D Tosin se yksi näytti vain yritykseltä, mutta toki siitäkin palkan sai. Kaikki ulostehdyt lirut ovat plussaa! =)

Ja Sulo on jotenkin kotioloissa reipastunut. Muutokset ovat pieniä, mutta voisin vaikka vannoa, että Sulo on nyt parina päivänä ollut tavallista uteliaampi ja rohkeampi. Sulo on poistunut petistään useammin eikä säiky niin paljon enää meidän liikkeitä. Eilen pystyin jopa imuroimaan Sulon petin läheltä, eikä Sulo ampaissut karkuun! Rohkea tyttö! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti