Sisällä Sulo viihtyi omissa oloissaan petissään eikä sieltä juuri poistunut kuin syömään. Itku meinasi välillä päästä surusilmäistä Suloa katsellessa. Mitähän on koiraparalle elämässään tapahtunut, kun on oppinut parhaaksi tavaksi vetäytyä, pysyä poissa, olla näkymätön.. Sulo vaikutti siltä, että hän ei ole kivoja asioita koskaan kokenut eikä niitä odottanut. Asiat, joista mikä tahansa koira olisi onnellinen ja iloinen - ihmisen huomio, silitykset, rapsutukset, herkut, makupalat, lelut.. - saivat Sulon vain hämmentymään tai vetäytymään. Voi raasua.
Makupalatkaan ei Sulolle aluksi maistuneet, niin jännää oli. Jossain vaiheessa koirille annettiin puruluut, mutta eihän Sulo tiennyt, mitä luulla tehdään. Mikä lie pötkylä. Samoin oli lelujen kanssa. Ei voi pieni tietää, mitä rinkelillä pitäisi tehdä, kun leluja ei ole koskaan ollut.
On mennyt rinkeli jalkaan.
Meillä on kaksikerroksinen asunto, mutta ei tullut mieleenkään, että Suloa yritettäisiin saada tulemaan yläkertaan. Portaat olisi aika mission impossible, kun Sulolle petistä poistuminenkin on jo melkein liian jännittävää. Ihan koko aikaa Sulo ei petissä kuitenkin viettänyt, koin sisäisiä riemun hetkiä, kun Sulo muutaman kerran tuli keittiöön katsomaan, mitä mä siellä teen. :) Ihanaa, kun toinen uskaltaa ja on kiinnostunut! Ja vaikka peti olikin se paras paikka, uteliaana Sulo sieltä katseli talon tapahtumia, kuten sitä että Piippolan kanssa leikitään pienellä pehmosiilillä ja Piippolaa halitaan ja rapsutellaan. Toivottavasti Sulo huomaisi, että sellaiset asiat on kivoja ja niitä tekee mieli kokeilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti