Näkymätön Sulo saapuu Suomeen

Voi että että viime perjantaina meinas jännittää! Pari kuukautta olin henkisesti  valmistautunut Sulon tuloon, odottanut, odottanut ja odottanut. Ja miettinyt, että mihin ihmeeseen olen ryhtymässä. :) Mutta kertaakaan en tullut toisiin ajatuksiin, Sulosta oli tullut kovin rakas jo ennen saapumistaan.

Yhtäkkiä odotus oli loppu. Helsinki-Vantaa, paikalla muitakin koiranodottajia. Koko päivän olin ollut tyyni ja rauhallinen, mutta kentällä alkoi väkisinkin täpisyttää. Mutta sieltä ne vihdoin tulivat! Kuusi ihanaa karvanaamaa bokseissa ja lentokasseissa! Ja yhdestä boksista tuli arkana ja pää painuksissa Sulo, pieni ruskea alapurentainen ja surusilmäinen hauva. Mun sydän suli siihen paikkaan.
 
Sulo haki mieluusti turvaa toisista koirista ja piiloutui tilaisuuden tullen penkin alle tai mihin tahansa koloon, minkä näki. Sulo-reppana haluaa olla näkymätön ja huomaamaton. Mutta aivan ihana se oli, ei pelännyt ihmistä, antaa silittää ja ottaa syliin, mutta saattaa säikähtää äkkinäisiä liikkeitä ja ääniä. Kentällä
Sulo kannettiin Sulo melkein koko matkan autoon,
mutta lyhyt, rauhallinen pätkä tultiin hihnassa. Kovasti piti rohkaista tyttöä,
mutta ihan hienosti se kävely minun mielestä sujui.

Autossa Sulo makasi pyyhkeen alla koko matkan ihan hiljaa, välillä mietin, että lähteekö siitä ikinä mitään ääntä, niin hiljainen tyttö se on. :) Kotiin päästyä lähdettiin vähän kävelemään ja kävely sujuikin jo paljon, paljon reippaammin pikkupakkasesta huolimatta. Pissaa Sulo ei ollut  tehnyt kuin viimeksi edellisenä päivänä, hihnassa asiointi ei häneltä oikein onnistu. :( Piippola liittyi meidän seuraan lenkille ja hienosti meni: Piippola tohotti omiaan ja Sulo tuli nätisti ja rauhallisesti perässä. Kovasti se nuuhki maata ja näin, että sen teki mieli pissata, mutta joku sitä jännittää... Ja ihanaa oli nähdä, että sen häntä ei ollut enää koipien välissä vaan semisti vaakatasossa!

Sisällä Sulo oli yllättävän pirteä ja utelias, haisteli kaikki paikat. Piippola antoi Sulon olla omissa oloissaan, taisivat molemmat olla aika väsyneitä, kun Piippolakin oli päivän reissannut mun kanssa junassa Itä-Suomesta piäkirkolle. Mustista ja Mirristä käytiin ostamassa tarjousleluja  ja Sulolle peti ja panta. Peti laitettiin paikkaan, johon huomattiin Sulon hakeutuvan ja jossa se varmasti kokee olonsa turvalliseksi, eli pienen pöydän alle, joka on olkkarissa ja ihan meitä lähellä. Ensin Sulo käveli petiin ja sen yli ja jäi mieluummin istua kököttämään kovalle lattialle pedin ja sohvan väliin, kun siihen jäi rako. :) Kun Sulo tuli sieltä pois, siirsin pedin kiinni sohvanreunaan ja siitähän se Sulon oma paikka sitten löytyikin. Ja voi kun se oli mieluisa paikka, siellä oli turvallista olla.

Sulo latki piimää tosi mielellään ja söi kupillisen riisi-jauheliha-mössöä ja enemmänkin olisi maistunut!  Sulo sai oman lelunkin, pehmorinkelin, jossa on vinkujuttu. Se on Sulon ensimmäinen lelu, mutta ei Sulo ymmärtänyt, mitä sillä pitäisi tehdä. Sydäntä särkee, kun miettii että Sulo ei ole ehkä koskaan leikkinyt leluilla. Eikä ehkä tarhallakaan koirien kanssa, kun koko ajan on vähän pelottanut ja Sulon selviytymiskeino on ollut vetäytyä syrjään ja olla mahdollisimman näkymätön. Voi pientä.

Mutta ensimmäisenä iltana Sulo jo kerran tuli mun luo, kun kutsuin (ihan kuin ois ymmärtänyt!), mikä valoi uskoa siihen, että Suloon voisi ehkä piankin saada parempaa kontaktia ja että Sulo rohkaistuu nopeasti. Ihmiskontakteja Sulolla ei tarhalla ole paljon ollut, joten hoitoajasta tulee varmasti haasteellinen niin Sulolle kuin meillekin. :)