Kesäkuulumisia, osa 3: Hammashoitoa

Ennen kesälomia sain vihdoin aikaiseksi varata koirille ajan hammaskiven poistoa varten. Sulolla taemmat hampaat olivat puhdistuneet kevään aikana Plaque-Offin ja luiden syömisen ansiosta, mutta kulmureissa ja etuhampaissa hammaskivi oli osittain lähes mustaa ja todella tiukassa. Piippolalla hammaskiveä oli lähinnä yläkulmureissa.

Etsin kohtuuhintaista ja hyvää eläinlääkäriä silloin kun Piippola tuli meille, ja mulle suositeltiin Niittykummusta eläinlääkäri Laura Friskiä. Harmikseni hän jäi juuri silloin äitiyslomalle, joten vakilääkäripaikaksemme valikoitui Soukan pieneläinklinikka (nyk. Eläinlääkäriasema SoVet). Hammaskivenpoisto on ko. paikassa kuitenkin melkoisen tyyristä, joten kokeilin onneani soittamalla Laura Friskille. Ja JIPII, hän oli palannut osa-aikaisesti töihin, hinta-arvio oli noin 50% halvempi kuin Soukassa ja aikakin järjestyi jo samalle viikolle! Lisäksi hän vaikutti todella kivalta ja mukavalta, joten luottavaisin mielin lähdimme hauvojen hampaita hoidattamaan!

Piippola oli ell:llä suhteellisen rentona, mutta vinkaisi rauhoituspiikkiä annettaessa ja luultavasti siksi, että itse piikkikammoisena pelästyin piikkiä ja stressini vaikutti Piippolaankin niin, että piikki vähän kirpaisikin. :( Pitäisi aina muistaa itse olla lääkärissä koko ajan rentona, niin koirallakin on parempi olo. Sulo-reppanaa tärisytti vähän ja hän oli selvästi stressissä, kun ei oikein tiennyt, että mitä tapahtuu. Rauhoituspiikin antaminen onnistui kuitenkin hienosti ja pian molemmat pötköttelivät makuualustalla. Sulo ei olisi millään halunnut antaa aineen vaikuttaa, hän sinnitteli pitkään pää pystyssä ja silmät auki, vaikka Piippola oli jo ihan täydessä unessa. Voi pientä, kun oli niin huolissaan, että apua mitä nyt tapahtuu, täytyy nähdä, ei saa nukahtaa.. :(

Koirien lötköttäessä puolitiedottomina käytin tilaisuutta hyväkseni ja leikkasin molempien kynnet. Olipa yliluonnollisen helppoa! :D Koirareppanat jäi Lauran hoiviin ja me lähdettiin syömään. Sovittuun aikaan palasimme hakemaan kuolanaamaisia, pökerryksissä olevia, mutta ah, niin puhdashampaisia koiriamme! Todella hyvää työtä oli Laura tehnyt!

Hammaskivi on poissa!

(pahoitteluni huonosta kuvanlaadusta, kännykkäkuva nääs..) 

Sulo virkosi rauhoituksesta huomattavasti Piippolaa nopeammin, käveli jopa ihan omin jaloin autoon ja autolta kotiin. Uniselle Piippolalle ell olisi tarjonnut pientä lisäannosta herätysainetta, mutta kun ilta oli muutenkin varattu koirien toipumiselle, niin Piippola sai olla ihan rauhassa pöpperöinen ja heräillä omia aikojaan. Kotona molemmat vain makasivat ja mikäs siinä oli pötkötellessä. Rauhoitusaineen vaikutuksen alaisena nukkumisessa oli vain sellainen pieni sivuvaikutus, että kumpikaan koira ei oikein osannut hallita rakkoaan, vaan pieniä liruja pääsi nukkuessa vuotamaan makuualustalle. Voi toisia. :)

 Mää oon ihan pihalla...

 Lenkille lähdössä. Piippola on vielä ihan mömmöissä. :D

Iltalenkille vein koiria puoli kymmenen aikoihin illalla ja Piippolakin jaksoi jo kävellä, vaikka meno olikin vähän verkkaista. Kerran Piippola teki täysstopin: pysähtyi, ei liikahtanutkaan ja toljotti vain eteensä. Minä tyhmä luulin, että on taas itsepäisyyskohtaus meneillään, ja maanittelin häntä tulemaan. Vasta pienestä huojumisesta tajusin, että reppana ei vaan jaksa.. :( Ja niin minä otin Piippolan syliin ja silittelin häntä läheisellä penkillä, eihän meillä kiire ollut. Penkillä Piippola sylissäni ihmettelin, että mikä Piippolan suusta pilkottaa. Nami oli jäänyt etuhampaiden väliin, kun oli reppanalla voimat niin vähissä, ettei ollut jaksanut namia suuhun asti viedä. Voi mun kultaa. :) Pienen tauon jälkeen Piippola taas jaksoi kävellä, vaikka ensiaskeleilla vähän horjuikin. Vielä vähän ennen kotia Piippola pysähtyi uudelleen ja niin mä kannoin suosiolla 11,4 kg Piippolan sylissä kotiin asti. Pikku reppana. :)

Hampaat olivat molemmilla muuten ihan ok, mutta Sulolla on hammasväleissä erittäin vaikeasti poistettavaa hammaskiveä ja ultraäänelläkään sitä ei ihan kaikkea saanut pois. Lisäksi yhden Sulon alaetuhampaan kaula on hampaan takaa paljastunut. Vaarana on, että se paljastuu lisää ja etenkin jos sinne pääsee kertymään bakteereja ja hammaskiveä, voi syntyä tulehdusta, joka menee hampaan kiinnityskudoksiin saakka ja hammas joudutaan silloin poistamaan. Siksi Sulon kotiutusohjeisiin tuli merkintä, että Sulon alaetuhampaita olisi hyvä harjata päivittäin.

Ostin Sulolle suloisen pienen vauvojen hammasharjan (pehmeämpi kuin varsinainen koirien harja) ja tahnaa meillä olikin ennestään. Meidän iltarutiineihin kuuluu nykyisin, että laitan nameja sohvapöydälle, ilmoitan Sulolle että "Hammaspesu!" ja Sulo tulee mun viereen sohvalle istumaan. Aloitan oikeasta yläkulmahampaasta, sitten vasemmasta yläkulmurista, ja lopuksi siirrytään alaeturivistöön. Sulo saa namin jokaisesta edes suhteellisen onnistuneesta harjan osumisesta hampaaseen, ja Oikein Hyvästä Sutimisesta saa vähän isomman namin. :) Tosi kiltisti Sulo antaa pestä hampaat, tuntuu että joka kerta menee hiukan paremmin kuin aiemmin, vaikka välillä pesu on tosiaan vain sutaisua. Alaetuhampaiden takaosan pesen kyllä aina kunnolla, samoin edestä yhden tietyn kolosen, siihen kun kertyy aina kaikenlaista möhnää.

Hampaiden harjauksen lisäksi hampaita hoidetaan antamalla luita (puru- ja oikeita) ja ruuan seassa merileväjauhetta, toivottavasti näillä keinoilla hampaat pysyy siinä kunnossa, että ei jouduta ikäviin hampaanpoistoihin. Piippolan hampaita ei olla nyt harjattu (laiska mamma, hyi mua..), mutta ehkä mä Piippolallekin voisin ostaa tuollaisen helpon ja pehmoisen vaaviharjan ja alkaa pestä kulmureita, kun niihin se hammaskivi Piippolalla tulee, jos on tullakseen.

 Nyt kelpaa hymyillä!

Kesäkuulumisia, osa 2: Onneton agility

Kesäkuussa ennen juhannusta aloitettiin Piippolan kanssa viiden kerran agilityn alkeiskurssi. Kurssin sisältö ja ohjaus oli sitä luokkaa, että kolmannen kerran jälkeen päätin omasta tahdostani ja useiden ihmisten suosituksesta jättää kurssin kesken.

Mielestäni ohjaus ei ollut ammattitaitoista eikä koiralähtöistä: kurssin alussa ei tullut pienintäkään johdantoa tai esittelyä agilitystä tai kurssin tavoitteista, aivan ensimmäisenä ohjaaja esitti meille yksinään jotain valssauksia ja leikkauksia mielikuvituskoiran kanssa (tanssin tarkoitus jäi epäselväksi), kurssilla edettiin aivan älytöntä vauhtia eteenpäin, koirilla ei ollut mahdollisuutta totutella esteisiin rauhassa ja tehtäviä vaikeutettiin jo ennen kuin helpommat versiot oli hallussa. Koiran epäröidessä käsky oli "uudestaan" eikä "ei enää", eikä ohjaaja oma-aloitteisesti ehdottanut ongelmaan ratkaisuja (liekö edes nähnyt koko ongelmaa?). Yritin ja halusin luottaa siihen, että ohjaaja tietää, mitä tekee, mutta muutaman kerran mun oli pakko itse ottaa ohjat käsiin ja ehdottaa, että entä jos tehtäisiin asia toisin. Mieli teki puuttua asioihin enemmänkin, mutta en tohtinut, kun olihan vastassani "ammattilainen".

No, kolmannen agilitytunnin lopputuloksena oli se, että Piippolalta katosi tekemisen ilo ja motivaatio kokonaan. :( Minä näin selvästi, mistä se johtui: tunnilla pakotettiin (ohjaajan käsky: uudestaan, uudestaan....) pitkään S:n muotoiseen putkeen, vaihtoehtoja ei ollut. S-putkea harjoiteltiin erikseenkin (huonolla menestyksellä) ja kun pari jotenkuten onnistunutta toistoa tuli, pitikin putkeen mennä riemulla juosten suoraan kahden hyppyesteen jälkeen. Jep, tokihan pari kohtuullista suoritusta tarkoittaa jo, että homma on hallussa.

Tuire Kaimio kertoi luennollaan helmikuussa, että agilityssä koiralle tehdään esteiden suorittaminen mieluisaksi ja esteen suorittamisesta on koiralle palkintona se, että hän saa edetä seuraavalle esteelle. No, hyppyesteiden jälkeen Piippola joutui kurjalle putkiesteelle, joten välttääkseen putkiesteen Piippola ei lopulta halunnut hypätä edes niitä mieluisia hyppyesteitä, jäi vain istumaan paikalleen. :( En voi ymmärtää, miten ohjaaja ei tuota nähnyt, kehotti aina vain uudestaan toistamaan tuota epämiellyttävää tilannetta. Ehkä hänellä oli kiire keskittyä kuvaamaan (vietti pitkän tovin kuvaten koiria, pitähään nettisivuille saada materiaalia).

 Piippola kesämietteissä mökillä.

Tämä ei mielestäni ollut koiralähtöistä ohjausta, ja kun ohjaaja oli haluton tai kyvytön näkemään ja ratkaisemaan ongelmia (itsellänikin oli tällaisena totaalisena amatöörinä enemmän silmää tulkita koiria ja miettiä ratkaisuja!), niin päätin äänestää jaloillani. Ja olen ylpeä siitä, että pidin koirani puolia ja luotin omaan joka harjoituskerralla vahvistuvaan tunteeseen, joka sanoi, että "tämä ei ole hyvä".

Olen käynyt Piippolan kanssa tämän saman koirankoulun arkitottelevaisuuden alkeet -kurssilla, jonka ohjaaja ei hänkään vakuuttanut taidoillaan, mutta omien taustatietojen avulla sain kuitenkin riittävästi kurssista irti. Kävin myös yksittäisellä tempputunnilla, jolla oli tuo sama ohjaaja. Vähän heppoinen tunti oli, ohjaaja istui tuolilla ja selitti suullisesti 8 eri tempun opettamisesta. Olisin toivonut, että hän olisi painottanut oikea-aikaisen palkitsemisen merkitystä temppujen opetuksessa ja edes jonkun koiran kanssa näyttänyt konkreettisesti, miten koiraa ohjataan ja miten ratkaistaan tilanteita, jotka eivät menekään kuin oppikirjassa. Paikalla ollut mieheni totesi tempputunnista, että hänkin pystyis pitämään tuollaisen tunnin, että istuu vaan ja selittää paperista.

No, tuon ohjaajan kurssille en enää olisi mennyt, mutta tästä agilitystä kuvittelin, että pakko olla hyvä kurssi, koska sitä pitää tämän koirakoulun perustaja/omistaja (?) eli hän on varmasti tosi hyvä ja ammattitaitoinen. Mutta eipä ollut luulo tiedon väärti. :( Agilitykurssin alkamisen jälkeen sain tietää, että tämä hänen koirakoulunsa on mennyt konkurssiin ja hän on perustanut uuden koirakoulun, joka jatkaa tuon entisen kursseja. Onnea vaan tälle yritykselle, siinä on sama p*ska eri paketissa, jos multa kysytään.

Kesätyttö Piippola.

Kannattaa oikeasti olla tarkkana koirakoulun valinnassa ja kuunnella suosituksia. Onneksi kävimme toukokuun lopussa Rakkaiden Haukkujen tokoagi-tutustumiskurssin, käytin sieltä saamiani oppeja tuolla agilityssä ja niiden avulla pääsin Piippolan kanssa putken kanssa niinkin pitkälle kuin päästiin (esim. kun Piippola ei halunnut mennä putkeen lainkaan, ehdotin että laitetaan nami putken suulle ja sitten siitä pikkuhiljaa syvemmälle). Ja kun tokoagin ja Rakkaiden Haukkujen koulutusperiaatteet oli tuoreessa muistissa, oli helppo nähdä ero tämän toisen koirakoulun otteessa. Totesin, että mieluummin maksan vaikka tuplahinnan kurssista, kunhan vain ohjaus on oikeasti ammattitaitoista ja laadukasta!

Meille tarjottiin hyvitykseksi 4 kerran alkeiskurssia, jossa on eri ohjaaja. Kurssikuvaus oli sanasta sanaan sama ja kertoja olisi ollut yksi vähemmän kuin tuossa meidän kurssissa, joten kauhistutti ajatella, että millainenhan tahti ja vaativuustaso siellä sitten mahtaa olla, kun meidänkin kurssi oli alkeiskurssiksi todella haastava. Asiat, joita meidän kurssilla tehtiin, ovat agilityharrastajien mukaan sellaisia, mitä tehdään vasta kuukausien, jopa puolen vuoden tai vuoden treenien jälkeen! Ja meidän piti hanskata samoja asioita jo kahden tunnin jälkeen. Ei ihme, että ei ihan otettu hommaa haltuun muutamalla harjoituksella.

Päätimme siis jättää agilityn toistaiseksi ihan kokonaan. Piippolalla on kaikki fyysiset ominaisuudet, joita hyvällä agilitykoiralla käsittääkseni on (nopeus, ketteryys, rohkeus), joten en tätä tätä agility-ajatusta kokonaan hylkää, vaikka tästä ensimmäisestä kokeilusta emme kumpikaan nauttineet. Nyt harrastetaan kaikenlaista muuta ja katsellaan rauhassa, josko joskus päästäisiin oikeaan agilitykerhoon (ja nekin valitsen suositusten perustella, en summamutikassa. Muutamia suosituksia olen saanut, mutta otan mielelläni vastaan suosituksia ja kuulen hyviä kokemuksia agilitykerhoista/koirakoulujen kursseista akselilla Espoo/Hki).

Nyt meidän "agility" on sitä, että lenkkipoluilla hypitään penkkien yli ja kotona hypätään renkaasta ja pujotellaan kartioiden välistä, olipa meillä hetken aikaa tokoagi-henkinen tee-se-itse-putkikin. :D

Kotiagility. Sulokin hyppää renkaasta mielellään. :)

Kesäkuulumisia, osa 1: Juhannus

TAAS on mennyt ihan liian pitkä aika edellisestä päivityksestä, mutta tässä tulee nyt vähän kesäkuulumisia!

Juhannusreissua jännitin etukäteen, koska edessä oli Sulon ensimmäinen pitkä automatka ja lisäksi perillä odotti paljon Sulon kauhistuksia eli ihmisiä. Sulo ei todellakaan ole ihmisrakas, vaan suhtautuu muihin ihmisiin vähintäänkin epäillen ja arastellen, ja joskus näyttäisi jopa pelkäävän. Pelkäsin, että Sulon juhannus on yhtä tärinää ja pelkoa, ja harkitsin Sulolle SereneUmia tai valeriaanaa, josta Sulolle oli keväällä apua kotielämään sopeutumiseen. Päätin kuitenkin luottaa Sulon sopeutumiskykyyn ja reissuun lähdettiin ilmaan lisämömmöjä.

Kaikkine pysähdyksineen automatka mökille kesti 6-7 tuntia ja matka meni oikein mukavasti. Piippola nukkui ja Sulokin meni makuulle heti jo alkumatkasta, mutta niin rennoksi ei sentään heittäytynyt, että olisi pään laittanut maahan, saati sulkenut silmiään. Reppana sinnitteli silmät auki ja pää pystyssä, vaikka auto hurisi tasaista tuutulaulua ja silmät meinasi väkisinkin painua kiinni.. :)

Rento pötköttelijä ja valveilla sinnittelijä.

Perille päästiin puolen yön jälkeen, paria ihmistä lukuunottamatta kaikki jo oli nukkumassa ja päästiin rauhassa asettumaan yösijoillemme hiljaiseen saunamökkiin. Sulo ja Piippola nukkuivat molemmat mun kanssa kapeassa hetekassa, ihan hyvin mahduttiin.... :D

 Saunamökissä. Peti petattu, kohta nukkumaan pitkän automatkan jälkeen.

Sulo kohtasi kaikki vieraat ihmiset heti seuraavana aamuna, ei ihan kaikkia kerralla sentään, mutta jo muutaman vieraan ihmisen läheisyys sai Sulo-reppanan tärisemään. Kaikille annettiin ohjeeksi olla neutraalisti, niinkuin Suloa ei olisikaan ja pyydettiin, että kukaan ei edes yrittäisi lähestyä Suloa tai houkutella luokseen. Sulo saikin tarkastella ihmisiä ja tapahtumia omalta turvaetäisyydeltään. Pikkuhiljaa Sulon jännitys lieveni, ja kun sunnuntai-iltana koirat jäivät saunomisemme ajaksi mökkiin ilman meitä, omia ihmisiään, sain saunasta tullessa kuulla, että Sulo oli istunut vieraiden ihmisten keskellä sohvalla (ei ollut mennyt pois, kun tulivat siihen!) ja antanut silittää itseään! En ollut oikeasti uskoa kuulemaani, mutta vannoivat, että totta se oli! Voi rohkeaa Suloa, neljässä päivässä näin suuri edistys! =)

 Mölkkypelin ihmettelyä.

 

Sulo kaivoi itselleen rantaheinikkoon pienen 

pesän. Eihän sitä aina jaksa olla porukassa.

Sulon kasvanut rohkeus näkyi myös siinä, että keittiössä Sulo usein salli vieraiden ihmisten kulkea läheltään ja saattoipa Sulo jopa käydä nuuhkaisemassa lahkeesta. :) Jännitys sen sijaan näkyi mm. siten, että Sulo innostui leikkimään vasta muutaman päivän jälkeen. Odotin leikkejä paljon aiemmin, koska mikäs sen ihanempaa olisi ollut, kuin juosta kilpaa Piippolan kanssa pitkin pihoja ja rantoja, niinkuin tekevät kotonakin lenkeillä, kun vapaaksi pääsevät. Mutta sitten kun leikki alkoi maistua, niin huhhuh, mitä meno se oli! :D Ei ihme, että Piippolallakin oli jos minkänäköistä naarmua koivissaan, onneksi ei kuitenkaan mitään pahempaa sattunut. Sulo ja Piippola katosivat välillä omille tutkimusretkilleen, nuuskuttelivat rantaheinikossa, kalliolla, metsässä, pihassa, juoksivat ja touhusivat omiaan.

Otetaan kisa, kumpi on ensin ylhäällä mökillä?

Sulo saunarannassa. Rantakalliolle menevää "tietä" pitkin olikin kiva

juosta peräkanaa kalliolle ja takaisin ja sitten saunan ympäri

ja sitten taas kalliolle ja takaisin et cetera ad infinitum....

Kaiken nuuskuttelun ja juoksentelun jälkeen uni maittoi.

Mun vanhemmat ja muutkin näkivät nyt Sulon ensimmäistä kertaa ja kaikki ihastuivat kovasti. :) Sulo sai positiivisia kommentteja hauskasta ulkonäöstään ja ilmeistään, ja etenkin ihanasta luonteestaan. Analyysi oli, että ujo ja arka Sulo on oikein kiltti, suloinen ja herttainen, perusutelias, fiksu ja älykäs koira. Uteliaisuuden ansiosta Sulo sopeutuu lopulta uusiin tilanteisiin ja oppii voittamaan pelkonsa, koska uteliaisuus on määräävämpi ominaisuus kuin arkuus. Aika nappiin osunut analyysi, sellainen Sulo juuri on! Mökilläkin Sulo Sulo uskalsi jo parin päivän jälkeen uskalsi olla rauhallisena tilanteissa, joista olisi ensimmäisenä päivänä joko paennut tai paikalleen jäädessään tärissyt. Mä olin Sulosta aivan valtavan ylpeä, hienosti hän pääsi yli stressistä ja osasi jopa rentoutua vieraiden ihmisten lähellä!

Sulo sai myös ensimmäistä kertaa maistaa savustettua ahventa, tosin ihan pikkiriikkisiä palasia. Ja herkkuahan ne olivat, kuten Piippolallekin (ja mulle).. =)

 Tuo isokin on ahventa. Kalan pituus 49cm, painoa 1,4kg.

Tulimme mökille myöhään to-iltana ja kun tiistaina aamupäivällä kävelin koirien kanssa rantasaunalle ja sanoin ääneen että "Onpa kurjaa, kun pitää lähteä pois, voi kun voitais olla täällä vielä vähän aikaa", Sulo päästi ison, äänekkään huokauksen, ihan kuin olisi ymmärtänyt, mitä sanoin. :) Oli oikeasti kurjaa lähteä, kun koirat nauttivat olostaan niin paljon ja niin minäkin. Ja paluumatkalla Sulo kävi autossa heti makuulle, laittoi pään penkille ja sulki silmänsä. Niin se Sulo oppii. :)

 "Minäkin kirmailen täällä kallioilla!"

Vielä me ollaan täällä!

OHHOH, onpas tullut pitkä tauko kirjoittelussa. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta ei kuitenkaan oikeastaan mitään ihmeellistä. Tässä lyhyet kootut:

Kesäkuun alussa käytiin Hyvinkäällä Roturacessa. Sulo arastelee vieraita ihmisiä ja koiria, joten ihmis- ja koiravilinä oli Sulolle melkoinen koetus, mutta olosuhteet huomioon ottaen hän selvisi oikein hienosti! Roturacessa tapasimme vihdoin myös Sulon enkelin Pauliinan, joka joulukuussa 2010 näki Sulon tarhalla ja otti asiakseen selvittää Sulon mahdollisuuksia päästä tarhalta pois. Ottaen huomioon tuo edellä mainittu ihmisarkuus ja se, ettei Sulo päästä ihmisiä lähelleen, kuvan tilanne oli todella hämmästyttävä! Ehkä Sulo tiesi? :)

 Sulo ja Sulon enkeli

Vähän syrjemmällä ei enää jännittänyt.

Piippola olisi kovin mielellään mennyt myös juoksemaan. Ehkä Piippolalle löytyy ensi vuonna sopiva Roturace-joukkue, jonka riveissä pääsisi kisaamaan?

Sulo on oppinut uuden tempun! Sulon uusi bravuuri on "hoppa!" eli hyppy ylöspäin. =) Sulo on oppinut "hei hein" eli vilkutuksen aika hienosti ja yhdistää sitä oma-aloitteisesti "pieneen oravaan". Pieni vilkuttava orava on kyllä aika suloinen näky! =)

Helteiden aikaan käytiin Haukilahden koirarannassa. Molemmat koirat seurasivat mua mielellään veteen ja Sulo lähti uimaan ihan houkuttelematta! Ihanan reipas Sulo!

Piippolan ja Sulon suhde on muuttunut ehkä hiukan lämpimämmäksi. Piippola saa mennä Sulon petiin ja Sulo valtaa joskus Piippolan petin. Piippola myös joskus kirputtaa Suloa ja natustaa takajalkaa tai vähän korvan takaa. :) Ulkona juoksuleikit ovat edelleen iloisia ja vauhdikkaita ja niitä maustetaan jo hiukan pienellä nujuamisella! Ja onpa muutaman kerran Piippola vaihteeksi päässyt takaa-ajajaksi Sulon kiitäessä edellä. Tämä asetelma on Sulolle kuitenkin vielä vähän outo ja epämukava, koska kokee tilanteen ehkä hiukan uhkaavaksi, mutta eiköhän Sulo pian huomaa, että leikkiä se vain on niinkin päin!

Sulo on asettunut meille jo niin taloksi, että nukkuu nykyään yönsä sängyssä meidän vieressä. :) Kello 4 yöllä Sulolle tulee pusukohtaus ja muutaman pusutuksen jälkeen Sulo jatkaa uniaan joko sängyssä tai siirtyy omaan petiin.

Piippola aloitti viime tiistaina agilityn alkeiskurssin. Ihan täysin mukavaksi en kokenut oloani siellä enkä vakuuttunut kurssin laadusta. Kun kyseessä on ALKEISkurssin ENSIMMÄINEN tunti, niin olisi ollut kiva, jos ohjaaja olisi alussa edes lyhyesti kertonut lajista perusasioita ja että mitkä kurssin tavoitteet ovat ja mitä kurssilla on tarkoitus oppia. Eikä ei minun mielestäni koiralähtöistä ohjausta ole se, että ohjaaja ei tee mitään tukeakseen ja motivoidakseen koiraa, joka kokee esteen epämukavaksi. Piippola epäröi kovasti putkea (joka oli ensimmäiseksi kerraksi vielä aika helkkarin pitkä ja toisella kierroksella vielä pidempi!) ja mun piti itse mennä ratkaisemaan tilanne, kun ohjaajasta ei siihen ollut. :( Mutta hienosti Piippola lopulta selvitti esteen, hieno tyttö! =)

Sulon sisäsiisteys etenee, mutta ei ole vielä täysin hanskassa. Päiväpisuja Sulo ei ole tehnyt sisälle varmaan kuukauteen, vain yksi stressipisu (?) on tullut yhden lauantaisen kauppareissun aikana. Yöpissoja tulee silloin tällöin, mutta välillä on useita kuivia öitä putkeen ja välillä taas saattaa tulla pisuja monena yönä peräkkäin. Mutta ihan tyytyväisiä ollaan tähän edistymiseen eikä stressata asiasta!

Tänään ollaan lähdössä juhannuksen viettoon Itä-Suomeen! Sulo on muutaman kerran autoillut ja ihan hyvin on mennyt. Roturace-menomatka oli melkoisen stressaava, Sulo läähätti ja stressasi, vaikka Piippola yritti näyttää esimerkkiä, että tässä takapenkillä voi vaan tälleen rauhassa lötkötellä... :) Mutta paluumatkalla Sulo ei jännittänyt enää yhtään! Ja tällä viikolla Sulo autoili Mustiin ja Mirriin mennen tullen todella rauhallisesti! Niinpä uskon, että tämä pitkä monen tunnin ajomatka sujuu ihan mukavasti. Muutaman kerran pysähdytään ja perillä Sulo pääsee rauhallisiin maalaismaisemiin kirmailemaan Piippolan kanssa!

Roturacesta palaamassa, enää ei stressaa eikä läähätytä!

Tämmöisiä pikakuulumisia kuuluu Sulolle ja Piippolalle, oikein hyvää juhannusta kaikille! =)

Sulo osaa!

Tänään on kulunut tasan kolme kuukautta siitä, kun Sulo tuli meille. Sulo on ollut kotikoirana vasta vähän aikaa, mutta osaa jo PAAALJON asioita: Sulo odottaa ruokaa nätisti istuen ja menee kupille vasta kun sanon "ole hyvä", ulkona Sulo tulee aina kutsusta luokse ja lisäksi Sulo osaa "istu", "maahan", "tassu" ja "pieni orava". Vilkutustakin ("hei hei") on vähän harjoiteltu!

Vähän aikaa sitten lupailin muutakin kuin ulkonaleikkimisvideota, joten tässäpä tulee video siitä, mitenmiten hienosti Sulo osaa ja miten reipas tyttö hän on! Tottakai Piippolakin on reipas ja osaa myös hienosti vaikka mitä, mutta se onkin ihan itsestäänselvyys.. ;)

Minusta Sulo on oppinut tosi hienosti ja nopeasti, kun ottaa huomioon, että tämän kolmen kuukauden ajasta ensimmäiset 3-4 viikkoa Sulo vietti oikeastaan petissä makaillen eli Sulolle oli mahdotonta opettaa mitään. Mutta kun alkuun päästiin, niin onnistumisten ja kehujen myötä Sulon itsetunto kasvoi hurjasti ja uusien asioiden opettaminen on tullut helpommaksi. Mä uskon, että Sulo vielä pääsee arkuudestaan ja reipastuu niin paljon, että voidaan kokeilla jotain harrastusta tai mennä ainakin johonkin kurssille!

Toissapäivänä Sulo sai tehdä tokoagi-ämpäritehtävän eli ottaa nameja kumollaan olevasta ämpäristä: aluksi ämpärin suulta, sitten vähän sisempää, puolesta välistä ja lopulta perältä! Ja hienosti meni, ei yhtään arastellut! Sen jälkeen ämpäri käännettiin ylösalaisin ja Sulo sai tehtäväksi koskettaa tassulla ämpärin pohjaa. Aivan ihanasti ja kärsivällisesti Sulo selvitti tehtävän ja saikin monta namia! =) Ja kun kosketustehtävää kokeiltiin tänään, Sulo pamautti tassua ämpäriin kuin vanha tekijä! :D

Mä en voi sille mitään, mutta olen Sulosta aivan pohjattoman ylpeä! =)

Piippola Suomessa 1 v. ja tokoagi-kurssi

Viime perjantaina 27.5.2011 tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun meidän ihana pieni pörhelöinen Piippola saapui Suomeen! Voi että mua jännitti silloin, koko duunipäivän vaan mietin että klo 17.35 on lento Hki-Vantaalta, onks mulla nyt kaikki mukana ja apua sieltä se meidän espanjalainen koira nyt sitten tulee! Olin ihan täpinöissä, jänskätti ihan mahdottomasti, että millainen koira se Pipiola nyt sitten on.. :D Ja täytyy sanoa, että parempaa koiraa en olisi ikimaailmassa osannut edes toivoa! Piippola on aivan täydellinen meille, hänessä on kaikki mitä olen ikinä koiralta toivonut ja niin paljon enemmän! Piippola on alusta saakka ollut todella helppo koira, sisäsiisti, kulki hihnassa ihan nätisti ja alun pieni eroahdistuskin meni nopeasti ohi. Piippola on kiltti, herttainen, suloinen, iloinen, energinen, reipas, nopea, ketterä, rohkea, fiksu, oppivainen, tottelevainen, hauska, pöljä, hellä... Täydellinen. =)

Piippola juhannuksena 2010.

Voi mikä vauvanaama... (ikää noin 9,5kk)

Ainoa ikävä asia tapahtui viime joulukuussa joulunalusviikolla. Piippola oli jostain löytänyt pienen AAA-kokoisen sormipariston ja puraissut sitä niin, että sieltä tuli akkunestettä ulos ja suuhun asti. Käytiin Eläinlääkärikeskus SoVetissa (ent. Soukan pieneläinklinikka) tarkastuksessa, kaikki oli ihan ok, mutta kielessä näkyi pieni palovamma. Saatiin kipulääkeresepti, jos syöminen alkaa tehdä kipeää, ja ohjeeksi antaa paljon nestettä ja tarkkailla yleiskuntoa. Kaikki näytti olevan ihan hyvin, mutta heti seuraavana aamuna huomasin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Piippola oli kuolannut (mitä se ei tee ikinä), se oli apaattinen ja haluton, ulkona käveli hitaasti ja virtsa oli veristä. :( Olin aivan kauhuissani. Soitto eläinlääkäriin ja sieltä käsky tuoda Piippola HETI tarkempiin tutkimuksiin. Vietin koko päivän SoVetissa tiputuksessa olevan ja nukutuksesta heräilevän Piippolan vierellä, oli aivan kamalaa nähdä oma kultanuppu sairaana ja miettiä, miten tästä selvitään ja selvitäänkö. :(

Surkea tippatyttö. :(

Onneksi SoVetissa on aivan ihanat ja osaavat eläinlääkärit (Piippolaa hoiti Maarit Luukkainen-Soilu, aivan mahtava lääkäri!) ja muu henkilökunta. Vieläkin herkistyn, kun muistelen, miten he omistautuivat Piippolalle ja kantoivat huolta paitsi Piippolasta, myös minusta. Voin todellakin suositella ko. paikkaa kaikille, hoito ja palvelu on ensiluokkaista! Piippola oli kaikkien toimenpiteiden (ruokatorven ja mahalaukun tähystys, useita verikokeita, virtsakokeet, ultraäänitutkimus, röntgen, lääkitykset..) ja kuuden tunnin tiputuksen jälkeen sen verran hyväkuntoinen, että päästiin illaksi kotiin. Paras joululahjani oli, että Piippola parani ja lumikin oli taas keltaista! =)

Ei kannata syödä paristoja, kun siitä tulee pipi ja

sit joutuu käyttämään tällaista tyhmää paitaa.

(kyljessä oli voimakas kipulääkelaastari)

Juhlistimme Piippolan 1-vuotisvuosipäivää yhteisellä laatuajalla Rakkaiden Haukkujen järjestämällä tokoagi-tutustumiskurssilla! Kurssista meillä oli suurinpiirtein tällaiset taustatiedot:

"Tokoagi on vapaaehtoiseen kontaktiin ja perusosaamiseen tähtäävää koulutusta, jossa tehdään yhdessä koiran kanssa erilaisia arkielämää hyödyntäviä tehtäviä, sekä koiran että ihmisen mielestä mukavia agility-tyyppisiä tehtäviä ja opitaan virikkeistämään koiraa mm. ruualla. Teoriaa ja harjoituksia käydään läpi kurssilla vuoronperään pienissä jaksoissa. Tokoagi sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille koirakoille. Mitään perusosaamista ei vaadita. Tokoagissa edetään luokalta toiselle, joten siitä saa mukavan harrastuksen vaikka loppuelämäksi."

Opin, että laji on kehitetty Suomessa ja perustuu Turid Rugaasin ja Tuire Kaimion kirjoista tuttuihin peri-aatteisiin ja oppeihin koirien käyttäytymisestä ja rauhoittavista signaaleista. Lajissa ei kilpailla, mutta omaa edistystä voi halutessaan mitata "tenttimällä" ja edetä tasolta eli luokalta toiselle. Tunnit pidetään niin, että koirat eivät kohtaa toisiaan, joten jokainen koirakko saa keskittyä täysin omaan tekemiseensä vailla häiriöitä.

Odotin että tokoagi on jotain tokon ja agilityn väliltä, ja niinhän se tavallaan olikin, mutta paljon antoisampaa! Tunneilla oli vuoronperään teoriaa ja toko- ja agi-osuuksia: toko-osuuksissa tehtiin mm. erilaisia katsekontakti- ja liikkumisharjoituksia ja agi-osuuksissa ylitettiin esteitä ja harjoiteltiin putkeen menemistä. Tekeminen ja harjoittelu oli mukavaa ja hauskaa eikä ollenkaan tiukkapipoista! Harjoitukset olivat lyhyitä, mutta Piippolalle ne olivat silti vaativia ja väsyttäviä: normaalisti ilta-aktiivinen pörröpää oli iltaisin ihan väsynyt lötköpötkö. =)

Tokoagiin kuuluu koiran aktivoiminen itsenäiseen aivotyöskentelyyn, mutta myös ihmisen hoksottimien koettelu. Osassa tehtävistä ihmisen pitää kolisuttaa herneitään ja miettiä, miten koiran saa toimimaan tietyllä tavalla. Mä sain ekalla tunnilla eteeni ylösalaisin käännetyn ämpärin ja tehtävänä oli saada Piippola koskettamaan tassulla ämpärin pohjaa. MUTTA en saa ohjata Piippolaa mitenkään sanallisesti tai fyysisesti, en saanut siis esim. ottaa tassua käteen ja ohjata sitä kohti oikeaa kohtaa tai näyttää ämpäriä ja sanoa että "kosketa". Hauska tehtävä, kyllä siinä sai hetkisen tosiaan miettiä ja ilo oli suuri, kun onnistuimme! =) Saimme tästä tehtävästä niin hyvää palautetta, että melkein nolotti. =) Ohjaajamme oli Turun TokoAgi Teamista ja tä-män ämpäritehtävän selvitimme kuulemma nopeammin kuin yksikään turkulainen.. :D Mä oon kyllä sitä mieltä, että meidän tekemän pohja-ajan saa merkitä turkulaisen suorittamaksi. Ihminen voi lähteä Turusta, mutta Turku ei ihmisestä. ;)

Tauon paikka tokoagissa, vettä ja lepoa.

Tämä oli vain viikonlopun mittainen tutustumiskurssi, missä sai vasta vähän käsitystä lajista, sen tavoitteista ja monipuolisuudesta, mutta täytyy sanoa, että löysin lajista pelkkiä hyviä puolia! Kurssilta sain myös valtavasti ideoita ja vinkkejä Sulon suhteen. Monia harjoituksia voin tehdä kotona myös Sulon kanssa ja vahvistaa Sulon itsetuntoa ja meidän välistä suhdetta ja luottamusta. Sain myös paljon vinkkejä koirien virikkeistämiseen ja viihdyttämiseen, jos olen esim. kipeänä tai muusta syystä heikossa olotilassa (jälkimmäinen todennäköisempi, tauteihin mulla on joku ylimaallinen vastustuskyky).

Voin vain kuvitella, miten hyvin laji rakentaa koiran ja omistajan välistä suhdetta ja kehittää koiran taitoja ja arkitottelevaisuutta pidemmällä tähtäimellä. Jo nyt alkuviikosta olen huomannut selvän parannuksen mun ja Piippolan suhteessa. Eron huomaa erityisesti päivälenkeillä: Piippola kuuntelee mua paremmin ja ottaa enemmän kontaktia ja mä olen voinut pitää molempia koiria pitkiä aikoja vapaana. Aiemmin olen antanut enemmän vapautta Sulolle, koska Piippola lähtee herkemmin omille teilleen ja sulkee korvansa. Nyt Piippolakin on kulkenut vapaana mun lähettyvillä (aiemmin missä sattuu) ja korvatkin toimii paremmin! =)

Kurssin anti ei siis todellakaan jäänyt eikä jää viikonlopun mittaiseksi, siitä on meille hyötyä ja iloa pitkäksi aikaa! Nyt odotankin innolla, josko pk-seudulta löytyisi lajista innostuneita sen verran, että saisimme Espooseen oman harrastusryhmän!  Tokoagi olisi meille oikein kiva, stressitön ja hyödyllinen harrastus: Piippolan kanssa voisin käydä ohjatuilla tunneilla ja Sulon kanssa harrastaa sovelletusti kotona.

Tokoagista on netissä aika vähän tietoa, mutta tässä pari löytämääni artikkelia, jos jotakuta kiinnostaa lukea lajista lisää:

Tokoagi-esittely

Ohjaajamme Merita Lintulan kirjoittama juttu 



Koirapuistotreffit ja pisuttelua

Meillä oli viime viikolla koirapuistotreffit ihanan parivaljakon, Lucyn ja Bobin kanssa. Piippola pörhelsi ja kohelsi minkä ehti, mutta Sulo-reppanaa jännitti kovasti. Sieltä kaukaa noin kymmenen metrin päästä Sulo arkana tarkkaili tilannetta. Lucy ja Bob kävivät nätisti Suloa tervehtimässä, ja Sulo haistelikin Bobin kuonoa arasti ja myöhemmin Sulo oli erityisrohkea ja meni ihan itse haistelemaan Lucyn pyllyä!

Me ihmiset annettiin Sulon katsella rauhassa, nautiskelimme pikkupullollisen kuohujuomaa hyvän ja ajankohtaisen lehtiartikkelin johdosta eikä erityisemmin kiinnitetty Suloon huomiota. Silloin tällöin kutsuin Sulon luokse ja Sulo sai tottakai aina namin. Jossain vaiheessa Sulo rohkaistui niin, että tuli oleskelemaan jo paljon lähemmäksi ja lopulta Sulo rentoutui niinkin paljon, että näytti vieraiden läheisyydessä oravatempun ja istui Bobin ja Lucyn välissä! =)

Mutta on se vaan semmonen arkatassu.... Reppana. Hienosti Sulo kuitenkin tsemppasi ja yritti, ja musta oikeasti näytti, että Sulon arka uteliaisuus kuitenkin voitti ja jännityksestä huolimatta lopputuloksena oli ihan onnistunut eikä liian pelottava koirapuistoilu. Siitä SUURI KIITOS kilteille Lucylle ja Bobille ja etenkin heidän ihmisilleen, jotka osasivat suhtautua Suloon juuri oikealla tavalla!

En tiedä, oliko liian jännän rajamaita hipova koirapuistokokemus Sulolle kuitenkin rohkaiseva, koska maanantaiaamuna Sulo ihan itse meni haistelemaan kettuterrieriä, jota pari päivää aikaisemmin väisteli. Maanantaina päivälenkillä Sulo meni aiempaa lähemmäksi yhtä kultaista noutajaa ja eilen Sulo haisteli pientä koiranpentua. Siis jälleen ihan itse lähestyi toista koiraa!

Sisäsiisteyden suhteen taas on otettu hienoista takapakkia. Meillä menikin pari viikkoa niin, ettei Sulo tehnyt päiväpissaa sisälle. Lauantaina koirat kävi pesulla ja jäätiin taas pesun jälkeen saunomaan. Ja enhän mä muistanut, että edellisenkin kerran Sulo teki suihkun jälkeen meidän saunoessa stressi(?)pisut matolle. Niin nytkin. :( Ja eilen oli sitten tullut hesareille TOSI ISO pissa ja kummallisen aikaisin, koska tulin kotiin reilusti normaalia aikaisemmin, eli kyse ei ollut ainakana siitä, että päivälenkki olisi viivästynyt. Illalla Sulo järsi antaumuksella ydinluuta, ja sen jälkeen lorotteli pisut matolle, vaikka hesarit ois ollu ihan vieressä ja vartin sisään ois ollut iltalenkin aika.

Voi meidän pissaliisaa.... Välillä tulee olo, että saako Sulosta ikinä sisäsiistiä, mutta kyllä mä luotan siihen, että joskus sekin päivä koittaa!

Oho, minä vähän pissasin matolle.